|
alku | lumous | info | galleria -02 | raportti -02 | soittolistat Raportti |
Lumous 2002Kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen gothic-festival Lumous on menestyksekkäästi ohitse. Oli ilo huomata, että alan harrastajia riittää pienessä maassamme varsin mukavasti klubintäytteeksi, joten Lumouksen tulevaisuus lienee turvattu ainakin ensi vuodeksi, ja toivottavasti myös siitä eteenpäin. Näin sujuivat Lumotut päivät:
Perjantai 5.7. AfterHours-klubi käynnisti perjantaina festariviikonlopun. Pääesiintyjäksi oli kiinnitetty ruotsalainen synthpop-yhtye Tabloid, ja lämmittelijän paikan hoiti Tampereen oma gothic-kasarisynkkisihme Suruaika. Juhlakansaa oli paikalla oikein mukavasti jo heti ensimmäisenä iltana; kaikki yli kolmesataa ihmistä olivat selvästi panneet parastaan pukeutumisen ja hiuspehkojen suhteen, ja tanssilattiakin alkoi täyttyä jo melko varhaisessa vaiheessa iltaa. Musiikin tauotessa puoli neljän aikaan aamulla tuntui, että vastahan bileet alkoivat. Lohtua tilanteeseen toi kuitenkin se, että lauantaina olisi luvassa Schatten-risteily ja sen perään vielä Dusk-klubi esiintyjineen. Festarithan olivat siis vasta alussa.
Tabloid ei toistaiseksi ole maassamme kovinkaan tunnettu. Yhtye esiintyi kuitenkin varmanoloisesti ja kappaleetkin olivat tarttuvia tanssihittejä. Yleisö viihtyi helponoloisesti soljuvan elektromusiikin parissa, ja keikan lopulla ujouskin alkoi ihmisistä sen verran karista , että tanssilattiallekin tuli hiukkasen eloa. Tabloid ei ole vielä julkaissut kokopitkää levyä, mutta hyvää tulevaisuutta yhtyeelle voi kyllä povata. Katso kuvia AfterHoursin yleisöstä ja esiintyjistä. Lauantai 6.7. Schatten - die dunkle Seereise -päivä valkeni Schatten crew:n suureksi riemuksi aurinkoisena, eikä säätiedotus lupaillut suuria sateita. Niinpä oli lupa odottaa risteilyn onnistumista parhaalla mahdollisella tavalla, joten tunnelma oli korkealla h-hetkeä odoteltaessa.
M/S Ratina kuljetti risteilylle osallistujia neljän rentouttavan, aurinkoisen ja punaviinintäytteisen tunnin ajan pitkin Pyhäjärven lainehia. Risteilylle esiintymään olivat saapuneet The Candles Burning Blue, sekä Gothic cover band A.Z.O.I.C. alias Jyrki Witch sekä Kari ja Ana The Shadow Dancesta. Candlesien setti oli, kuten odottaa saattoi, voimakastunnelmainen ja intensiivinen. TCBB on ehdottomasti maamme omaperäisimpiä ja ilmaisuvoimaisimpia alan bändejä. A.Z.O.I.C.:n keikka ilahdutti puolestaan kovasti vanhojen goottiklassikoiden ystäviä, saimmehan kuulla heidän tulkintansa mm. Rosetta Stonen Adrenalinesta sekä Bauhausin Bela Lugosi’s Deadista – joista varsinkin jälkimmäinen herätti ansaittua huomiota uudistetuilla syntsakuvioillaan. Ainoita kauhunhetkiä risteilyllä koettiin aivan alussa, jolloin sulakkeen poksahtaminen uhkasi näivettää koko laivamatkan musiikillisen tarjonnan, ja lopussa, jolloin saman onnettomuuden tapahtuessa uudelleen Heidin ja Ernon viimeinen soittosetti katkesi kuin seinään – onneksi kuitenkin vain muutama minuutti ennen maihinpaluuta. Katso kuvia Die dunkle Seereisen yleisöstä ja esiintyjistä. Laukontorilta ihmiset alkoivat siirtyä Dusk-klubille, jossa oli luvassa festarin pääesiintyjän Ordo Rosarius Equilibrion keikka. Festivaaliväsymystä ei ainakaan vielä ollut ilmassa – päinvastoin! Ihmiset vaikuttivat erittäin innostuneilta ja hyväntuulisilta, ja Klubi täyttyikin lähes ääriään myöten noin 350 Lumous-vieraasta. Dj:t saivat hyvin ihmisten tanssijalkoihin liikettä, ja lattia olikin jatkuvasti täynnä tyytyväisiä tanssijoita. Illan yllätysesiintyjänä oli vanha tuttu Two Witches akustisena. Keikka oli omistettu bändin Kööpenhaminassa pöllitylle keikkabussille ja soittokamoille, tässä siis syy varsin riisuttuun lavaesiintymiseen... Noidathan ovat aina taattua kamaa, näin myös tällä kerralla. Yksinkertaistetut versiot toivat uutta potkua tuttuihin kappaleisiin.
Lauantaipäivä oli siis mitä parhaiten onnistunut. Hiukan festarin lopun häämöttäminen jo veti mielen surulliseksi, mutta onneksi sunnuntaina olisi vielä luvassa päätösklubi Rocksissa. Katso kuvia Duskin yleisöstä ja esiintyjistä. Dusk- ja ORE-aiheista tarinaa myös Kuolleen musiikin yhdistyksen sivuilla. Sunnuntai 7.7. Hämeenkadun piskuinen Rocks-baari keräsi vielä sunnuntai-iltanakin mukavan määrän ihmisiä viettämään festarin päätöstä The End -klubille. Osaa vierailijoista festariväsymys jo ymmärrettävästi vaivasi, ja melko suuri osa muilta paikkakunnilta saapuneista ihmisistä oli jo lähtenyt kotimatkalle. Silti The Endissä oli vielä tiivis ja hilpeä tunnelma, ja dj:tkin ottivat tässä vaiheessa jo hieman vapauksia soittamansa musiikin suhteen – mahtoikohan festariväsähdys vaivata hiukan jo järjestävääkin porukkaa?? Niinpä klubilla kuultiinkin vanhojen hittien lisäksi mm. Matti Nykästä. Yleisön huumorintaju kuitenkin antoi myöten – mitäpä sitä enää muuta voisikaan sunnuntai-iltana rankan mutta antoisan juhlimisen jälkeen? Kaiken kaikkiaan Lumous sujui paremmin kuin hyvin. Järjestäjät ja toivon mukaan myös yleisö olivat tyytyväisiä, ja ensi kesä tuntuu olevan vielä niin kovin kaukana. Eiköhän se sieltä kuitenkin tule ennen pitkää – talven kylmyydessä on hyvä muistella onnistuneita kesäjuhlia. Kiitos siis kaikille osallistujille, ensi vuonna näemme taas! Loppuun vielä Lumouksen innoittamaa runotaidetta eräältä kävijältä: oi lumous
kuutit ja kootit laineilla
teknoa ja rokkia |