Lumous 2005 bändit

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna on taas aika saapua Lumoutumaan Tampereelle. Luvassa on jälleen entistä tapahtumarikkaampi viikonloppu. 1.- 3. 7. 2005 järjestettävän Lumous Gothic Festivalin varmistetut esiintyjät ovat:

ANGELS & AGONY (NLD)

Alankomaissa 1995 perustetun Angels & Agonyn ensimmäinen ep, Unity, saavutti valtavan suosion myös kriiikoiden keskuudessa ja poiki klubihitin One. Skenen johtaviin levy-yhtiöihin Saksassa kuuluva Out Of Line nappasi enkelit talliinsa vuonna 2000, ja ensimmäinen täyspitkä albumi julkaistiin 2001.

A&A:n lyriikoissa liikutaan lähes metafyysisillä filosofisilla vesillä ja aprikoidaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. Bändin synkät ja melankoliset, mutta tanssittavat rytmit välittävät pohjavireeltään positiivista viestiä. Lumouksessa nähdään bändin ensimmäinen Suomen vierailu.

TWO WITCHES (FIN/GER)

Yhtyeen 18-vuotisen uran summaava tupla-CD Saints & Sinners ilmestyi maaliskuussa 2005 saksalaisen Ausfahrtin toimesta. Suomalaisen goottirockin pioneerien levyjä on julkaistu Suomen lisäksi Englannissa, Meksikossa, Saksassa, USA:ssa ja Venäjällä. Two Witches soittaa Lumous-festivaalilla ensimmäisen Suomen keikkansa yli kolmeen vuoteen.

Tampereelta Berliiniin muuttanut Two Witches on koko uransa ajan ollut aktiivinen keikkakone. Yhtyeen kartalta löytyvät niin Argentiina, Brasilia ja Meksiko, kuin lähes kaikki Euroopan maatkin. Yhtyeen entisiä soittajia on sittemmin nähty myös orkestereissa Lacrimosa (CHE), Love Like Blood (GER), Ancient Rites (BEL) ja Imperia (NLD).

MIDNIGHT CONFIGURATION (UK)

"The most scary band in the world!" -Ville Valo (HIM).

Midnight Configurationin tyyli ja soundi ovat täysin vailla vertailukohtia goottirockissa. Britannian lisäksi bändin levyjä on julkaistu myös Kreikassa, USA:ssa ja Venäjällä. Viimeisin levy Sepulchre Rose ilmestyi 2004 (Nightbreed&Shadowplay). MC on soittanut Suomessa kahdeksan keikkaa, joista viimeinen oli maaliskuussa 1999. Yhtyeen nokkamies Trev on brittiläisen goottirockin elävä legenda: Miehen levy-yhtiö ja kauppa, Nightbreed, oli pitkään tärkein julkaisukanava goottirock-bändeille Englannissa. Lisäksi Trev on järjestänyt Carnival of Souls -festivaalia jo yli kymmenen vuoden ajan.

THE PROTAGONIST (SWE)

The Protagonist on ruotsalaisen Cold Meat Industry -yhtiön löytö. Debyyttilevy 'A Rebours' ilmestyi 1998, ja uutta EP:tä on luvassa piakkoin. Neo-klassista / dark ambientia soittava yhtye nähtiin keikalla Turussa muutama vuosi sitten. The Protagonist on vaikuttanut Ruotsissa myös tekemällä musiikkia Tukholman kuuluisan Dramaten-teatterin tuotantoihin.

PRO-JEKT (UK)

Pro-Jekt on noussut nopeasti suosioon brittiläisessä goottiscenessä tuoreella ja hyvin kitaravoittoisella goottirockillaan. Debyyttialbumi 'Encryption' ilmestyi 2002 (Nightbreed) ja Mean Times -EP 2004.

Yhtye on esiintynyt useilla alan festareilla Englannissa ja soitti kesällä 2004 yhteiskiertueella Mortiisin kanssa. Lumouksessa nähdään Pro-Jektin ensimmäinen Suomen keikka.

THE MIMIC (FIN)

Tuore goottirock-lupaus The Mimic voitti Club Schattenin keskustelupalstalla järjestetyn Syksyn Synkin Sävel -kilpailun ylivoimaisesti. Perinteinen goottirock-biisi 'Love Gone Blind' keräsi peräti 33 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Keikkailua vasta aloitteleva bändi nähdään festivaalin aloitusaktina.

NEON ZOO (UK)

Electronica/industrial/dance -crossoveria Lontoon ja Keski-Englannin klubeilta. NIN meets Depeche Mode. Brittiscenen kiinnostuksen 'Slave'-EP:llä ja 'Heaven~Sin' -singleremixillä herättäneen Neon Zoon ensimmäinen vierailu Suomessa. Debyyttialbumi Heaven Sin ilmestyi huhtikuussa 2005.