|
alku | lumous | info | ohjelma -04 | lipunmyynti | kartta | tiivistelmä | yhteistyössä | foorumi
Lumous 2004 ohjelma
GROUND ZERO
perjantai 2. 7. 2004 | yo-talo, kauppakatu 10 |
klo 22 - 04 | live: haujobb (ger), machine park (fin) djs ground zero djs
| liput 10 e
Lumouksen perjantaina aloittava tapahtuma ei sovellu herkille
kitaramusiikin ystäville. Luvassa on goottimaailman koneellisempaan
puoleen uppoutuva iltama, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi.
Saksassa vuonna 1992 perustettu Haujobb yhdistelee musiikissaan sekä
industrial- että teknoelementtejä.Yhtye on siirtynyt musiikissaan
ensimmäisen levyn raa’asta skinny puppy -henkisestä mätöstä kohti viime
vuonna julkaistun Vertical Theory -albumin tanssittavia, mutta silti
pehmeitä äänimaisemia. Tämän vuoden Lumous-esiintyminen on yhtyeen
ensimmäinen vierailu Suomessa.
Machine Park alkaa elää sadassaneljässäkympissä, oli sitten
kyse bpm:stä tai
tuntinopeudesta. Yhtyeen musiikki on teollista biittiä, joka ottaa
vaikutteensa niin ebm:sta, dark electrosta kuin futurepopistakin.
Yhtyeen taustalla häärii koneistaja Mac Hine, ja laulajana toimii
Jusa (ex-garbagemen, recycle).
SCHATTEN - DIE DUNKLE SEEREISE
lauantai 3. 7. 2004 | m/s ratina | lähtö laukontorilta klo 18, paluu
samaan paikkaan klo 22 | live: scarecrow (fin) | djs erno, heidi, kaitsu &
marja | yksityistilaisuus, jäsenkortti 13 e
Jo neljäntenä vuonna peräkkäin seilaa synkeä laiva pyhäjärven aalloilla!
Schatten-klubin risteilyllä voit laivan kannelta ihailla
kansallisromanttisia järvimaisemia, nauttia hyvästä seurasta, musiikista
ja punaviinistä. Voiko auvoisampaa tapaa viettää kesäistä lauantai-iltaa
enää ollakaan? Horrorpunk-orkesteri Scarecrow kruunaa illanviettosi.
Risteilyltä onkin hyvä siirtyä suoraan klubin riemuihin!
huom! Seereisella ei ole alkoholitarjoilua - omat eväät mukaan.
DUSK
lauantai 3. 7. 2004 | klubi, tullikamarinaukio 2 |
klo 22 - 04 | live: killing miranda (uk), coph nia (swe) + vj fetish 23
(swe), suruaika (fin) | djs jyrki witch & rosette | liput 10 e
Starring: gothic. darkwave. supporting: synth. ebm.
Lontoon klubiscenen kestosuosikki Killing Miranda nähdään vuosien
odottelun jälkeen vihdoin Suomessa. Yhtye kuuluu ansaitusti brittiläisen
goottirockin aateliin. Uutta albumia odotellessa on aika tsekata miten
täälläkin klubihiteiksi nousseet Teenage Vampire, Discotheque Necronomicon
ja Touched By Jesus taipuvat livenä.
Cold meat industryn laatua edustaa tänä kesänä ruotsalainen Coph Nia.
Yhtye on lunastanut paikkansa cmi-fanien joukossa jo vuosia sitten. Coph
Nian settiä kuvittaa tukholmalainen vj fetish 23, jonka videotaidetta on
nähty muidenkin cmi-aktien taustalla.
Suruaika on vahvasti goottirockin ensimmäisen aallon perinteitä
kunnioittava orkesteri. Pari vuotta sitten ilmestynyt debyyttialbumi
Avointen hautojen päivä nosti yhtyeen suomalaisen goottirockin
ykkössarjaan.
GOTHNIC
sunnuntai 4.7.2004 | näsinpuisto | klo 14 - |
Viime vuonna suosiota saavuttanut gothnic-piknik järjestäytyy tällä kertaa
näsinpuistossa Tampereen keskustassa alkaen kello 14. Mukaan eväät,
viltti, iloinen mieli ja muu tarpeellinen - lopusta pitänevät huolen
mukava seura ja ihanainen kesäilma. Vatsa täynnä onkin sitten mukava
siirtyä päätösklubin tunnelmiin.
Gothnic on ikärajaton tapahtuma. Säävaraus.
PÄÄTÖSKLUBI: THE END
sunnuntai 4.7.2004 | rusty angel | satamakatu 10 |
klo 18 - 03 | djt kaikki lumous-djt | liput 0 e
Lumouksen päätösklubilla on edellisten vuosien tapaan rento meininki.
Haikeus festarin loppumisesta lieventyy, kun vielä yhtenä iltana voidaan
kokoontua yhdessä tuopposen ääreen ja muistella parin viime päivän
selkkauksia. The Endin musiikillinen anti on hiukan vapaamuotoisempaa kuin
muilla klubeilla, joten tosikot, älkää vaivautuko! Tai jos vaivaudutte,
niin kestäkää kuin kunnon synkiöt ainakin.
LIPUT JA MUU INFORMAATIO
Lehdistö / tiedotus | marjo: 0440 582 289, marjo @ lumous.net
yleisinfo | www.lumous.net, info@lumous.net
Jokaiseen klubiin ja tapahtumaan on oma yksittäinen lippunsa.
Lippuja voi ostaa ennakkomyyntipisteistä (helsingissä morticia,
tampereella jukeboss), web-sivujen kautta www.lumous.net, sekä
www.cyberware.fi/shop levytilausten yhteydessä.
Lippuja myynnissä myös yllämainittujen lisäksi Ground Zero:ssa 22.5. Tampereen Klubilla.
Kaikki tapahtumat gothnicia lukuunottamatta k-18.
|